Onko työyhteisössäsi ollut tilanne, jossa kokenut konkari on jäänyt eläkkeelle? On puhuttu suurista saappaista ja niiden täyttämisestä. Entäpä, jos saappaiden täyttämisen sijasta voitaisiinkin hyödyntää alkuperäistä saappaiden käyttäjää?
Työnteko eläkkeellä on tätä päivää, ja siihen ovat saattaneet johtaa yhteiskuntamme monet muutokset. Työn tekemisen tavat ovat muuttuneet ja ihmisten terveydentila on monista syistä johtuen aiempaa parempi. Myös eliniän odote on pidempi.
Nextmilen toteuttama Konkari 2020 -tutkimus on antanut arvokasta tietoa työssäkäynnistä juuri ennen eläkeikää ja eläkkeelle jäännin jälkeen. Vastaajina oli lähes 6 000 henkilöä, joista suurin osa (62 %) oli yli 55-vuotiaita.
Pureudu motivaatiotekijöihin
Mikä motivoi konkareita tekemään töitä eläkkeelle jäämisen jälkeen? Tutkimuksen vastauksissa eläkeiän työnteossa tärkeimmiksi seikoiksi nousivat joustavat työajat, hyvä johtaminen ja arvostus työyhteisössä. Tärkeiksi asioiksi koettiin myös mahdollisuus vaikuttaa työtehtäviin sekä työterveyshuolto.
Suurin osa vastauksissa mainituista motivaatiotekijöistä ovat sellaisia, että yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa niihin. On syytä miettiä, voiko näihin asioihin keskittymällä kehittää samalla koko työyhteisön viihtyvyyttä ja työmotivaatiota iästä riippumatta. Motivoitunut henkilökunta tuottaa yritykselle parhaat tulokset.
Oletko konkarikuiskaaja?
Millä asioilla houkuttelet kokeneet konkarit työyhteisösi tukipilariksi? Konkari 2020 -tutkimuksessa moni vastaajista kertoi olevansa kiinnostunut tekemään omatahtista työtä joustavasti huomioiden muutokset terveydentilassa ja fyysisessä kunnossa. Asioita, joista eläkeiässä ei haluta luopua, ovat oma aika sekä oman perheen kanssa vietetyt hetket.
Monilla työelämän kokeneilla tekijöillä on kuitenkin tahtoa olla hyödyksi. Tarvitaan siis entistä enemmän työntekijöiden ja työnantajien vuorovaikutusta sekä mahdollisuuksia konkarien kohtaamiseen.
Nextmile.Work-palvelu pyrkii vastaamaan omalta osaltaan tähän tarpeeseen. Palvelun avulla työnantajat voivat löytää kokeneita ammattilaisia avuksi liiketoimintansa kehittämiseen projektiluonteisesti tai pysyvämmin. Nextmile.Work -konkarit voivat jakaa kokemuksiaan sekä tulla tekijöiksi. Konkareille palvelu tarjoaa myös tietoa työskentelystä erityyppisissä elämäntilanteissa.
Blogi julkaistu alunperin Nextmile-sivustolla 11.5.2021
Muita blogeja